Bengt valokuvaa

Jouluvaloja Tallinnan vanhassa kaupungissa

2011-12-30T13:24:00.001+02:00

Joulun alla samoilimme yhtenä iltana Tallinnan vanhan kaupungin kaduilla ihastellen runsasta jouluvalaistusta.

Valoshow Tallinnassa

2011-12-23T16:11:00.000+02:00

Kävimme eilen illalla joulukonsertissa Jaanin kirkossa Tallinnan vanhan kaupungin kupeessa. Konsertin jälkeen oli kirkon edessä, Vapauden aukiolla, kulttuuripääkaupunkivuoden lopettajaistilaisuus. Tallinnan eri kirkkojen kellot soittivat samanaikaisesti, ja Jaanin kirkon seinälle heijastettiin valoshow. Tällaiselta siellä näytti.

Ystävä yllätti...

2011-11-18T20:39:00.001+02:00

Kesäisellä lomamatkallemme yövyimme ystäväperheen luona. Illan hiljaisina hetkinä perheenpää esitteli minulle vanhaan Minoltan filmikameraansa kuuluneita objektiiveja. Ihastelin erityisesti Minoltan MD Rokkor 50 mm f 1.4 -linssiä. Linssi oli käsittääkseni kolmisenkymmentä vuotta vanha. Hämmästykseni oli melkoinen, kun isäntä ilmoitti siltä seisomalta lahjoittavansa linssin minulle. Ilahduin niin, että minulla oli hienoisia vaikeuksia saada seuraavana yönä unta…

Pian minulle selvisi, että objektiivia ei voinutkaan kiinnittää suoraan Sony A300-kameraani. Tarvittiin sovite. Niinpä tilasin sen eBayn kautta Hong Kongista. Saman tien tilasin Englannista adapterin, jonka avulla objektiivin voi kiinnittää kameran runkoon väärin päin. Muutamassa viikossa sovitteet saapuivat, ja pääsin kokeilemaan.

On selvää, että ylimääräisen lasin lisääminen kameran ja objektiivin väliin syö jonkin verran valovoimaa. Silti sanoisin, että Minolta MD Rokkor 50 mm f 1.4 on varsin valovoimainen, tarkka ja värisävyt miellyttävästi toistava linssi. Se myös tarkentaa äärettömään sovittimesta huolimatta.

Hauskaa on ollut testailla myös sitä, millaisia kuvia saa kun kääntää objektiivin väärin päin. Avautuu aivan uusi maailma: kuin katselisi kohteita mikroskoopilla.

Hanhia Viron Matsalussa

2011-05-19T20:00:00.002+03:00

Kävimme pari viikkoa sitten kuvaamassa muuttolintuja Viron Matasalussa. Nähtävää riitti: valkoposkihanhet ja tundrahanhet kokoontuivat valtaviksi, tuhansia lintuja käsittäviksi parviksi milloin mihinkin paikkaan merenrantaniituilla. Kunnes sitten pyrähtivät jälleen lentoon... Sitä kelpasi katsella! Seuraavista kuvissa on enimmäkseen tundrahanhia.

Taistelulaivueita

Ohops!

Duo

Valkoposkia

Laskutelineet alas

Lepohetki

Pakoon, meitä ammutaan!

Haikaroita Matsalussa

2011-05-07T20:15:00.000+03:00

Kävin eilen linturetkellä Matsalussa, joka sijaitsee Viron länsirannikolla. Näin valtavia muuttolintuparvia, joista julkaisen kuvia myöhemmin. Tässä postauksessa julkaisen kuvasarjan harmaahaikaroista, jotka ovat rakentaneet melkoisen yhdyskunnan vanhan, autioituneen Matsalun kartanon lähelle lammen rannan puihin. Pesien lähettyvillä liiteli kymmenkunta haikaraa.

Vuokkomerta

2011-05-05T13:56:00.005+03:00

Täällä Virossa on jo parin viikon ajan voinut ihailla metsissä valko- ja sinivuokkojen runsaita esiintymiä.

Avantouintia Tallinnassa

2011-01-09T20:59:00.000+02:00

Eilen pidettiin Tallinnassa Pirita-joen suussa avantouinnin kisat, joihin osallistui edustajia Viron lisäksi Suomesta, Venäjältä ja Latviasta. Kisailijoita oli kaiken kaikkiaan varmaan satakunta.

Sää oli sikäli lempeä, että mittari näytti nollaa astetta eikä juuri tuullut. Vähän hirvitti kuitenkin katsella kilpailijoita, jotka eivät pitäneet mitään kiirettä pukeutua suorituksensa jälkeen ja käppäilivät jäätiköllä paljain jaloin. Lämpimään he toki pääsivät heti kun halusivat, sillä kisapaikalle oli tuotu pyörillä kulkeva sauna ja lämminvesiallas.

Piritan luostari

2010-11-06T20:49:00.000+02:00

Julkaisen pyhäinpäivän kunniaksi kuvasarjan Piritan luostarin raunioista. Otin kuvat eilen, jolloin oli poikkeuksellisen hieno syyssää.

Pyhän Birgitan luostarin rauniot sijaitsevat Pirita-joen rantapenkereeltä viitisen kilometriä Tallinnan keskustasta itään päin. Tämä vanhan Liivinmaan suurin nunnaluostari perustettiin 1407 Ruotsin vallan aikana. Iivana Julman joukot tuhosivat luostarin vuonna 1577. Goottilaistyyppisestä kirkosta ovat nykyisin jäljellä vain 35 metriä korkea länsipääty, sivuseinät, kellarit ja hautausmaa.

Nykyään luostarin raunioiden keskellä järjestetään ulkoilmakonsertteja ja opastettuja kierroksia usealla eri kielellä.

Tallinnan vanhaa kaupunkia

2010-10-09T17:41:00.001+03:00

Viime sunnuntaina kiertelimme muutaman tunnin ajan Tallinan vanhan kaupungin kaduilla ja kujilla. Kuvattavaa sieltä löytyisi loputtomiin...

Tallinnan maisemia

2010-09-30T21:38:00.002+03:00

Julkaisen muutaman kuvan Tallinnan rantamilta idän suunnalta katsottuna.

Loistokultasiipi

2010-09-08T17:44:00.002+03:00

Kesän hellepäiviä muistellessa julkaisen muutaman kuvan loistokultasiivestä, jota kuvailin eräässä Pihlajaveden saaressa Sigma 150-500:lla.

Kurre

2010-08-05T18:13:00.002+03:00

Edellisessä blogitekstissäni kerroin uudesta teleobjektiivistani. Kun lähdin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa, tapasin heti veikeän oravan. Se istui Saimaan rantaan vievillä portailla ja kapusi sitten minut huomattuaan vikkelästi männyn oksalle, mistä se hyvän aikaa tuijotteli minua ihmetellen, mitä oikein puuhasin. Myöhemmin sama kaveri ilmaantui kotipihaamme, missä se ankkuroitui hyväksi toviksi koivun hankaan.

Suhdekeskustelua

2010-07-01T20:16:00.000+03:00

Tämän viikon maanantaina posti toi minulle uuden teleobjektiivin, jonka tyyppimäärititys on koko komeudessaan Sigma 150-500/5-6,3 APO DG HSM. Objektiivi on jämäkkää tekoa ja painaakin 1,9 kiloa. Lähin tarkennusetäisyys on 2,2 metriä ja suurennoskerroin 1:52. Suodattimen halkaisija on peräti 86 cm.

Tutkin netistä viikkotolkulla erilaisia teleobjektiiveja, luin suuren määrän testejä ja päädyin lopulta tähän 150-500:aan sen saamien hyvien arvostelujen ja sillä otettujen testikuvien perusteella. Pidän laajasta polttovälialueesta, joka soveltuu erityisesti lintujen ja muiden arkojen otusten kuvaamiseen.

Kävin äskettäin Parikkalan Siikalahdella ottamassa testikuvia linnuista. Onnistuin näkemään lähinnä naurulokkeja, jotka muodostavat tuolla hyvin eläväisen ja äänekkään yhdyskunnan. Tässä muutamia kuvia lokkipariskunnasta, jotka näyttivät käyvän vilkasta suhdekeskustelua:

Tyynenmeren rantamia

2010-06-01T16:55:00.000+03:00

Viime jutussa julkaisin kuvia Uuden Seelannin pohjoissaaren itärannikolta Tasmaninmeren rannalta. Seuraavat kuvat olen ottanut Tyynenmeren puolelta, pohjoissaaren länsirannikolle suuntautuneiden retkiemme varrelta.

Cape Reinga on pohjoissaaren pohjoisin kärki, jossa valtameret yhtyvät. Tämä maorien pyhänä pitämä paikka on hyvin tuulinen.

Rangaunu Bayn rantahiekka on erittäin hienojakoista, puhdasta ja miltei valkoista.

Lauttamatkalla Paihiasta Russellin niemimaalle näimme tällaisia maisemia:

Russelissa oli hiekkaranta, joka soveltui mainiosti myös uimiseen.

Niin myös Ruakakassa...

Orewassa sen sijaan mainingit olivat sitä luokkaa, että oli viisainta pulikoida ihan rantavesissä.

Tasmaninmeren rantamia

2010-04-08T00:17:00.001+03:00

Julkaisen pari sarjaa merenrantanäkymiä Uuden Seelannin pohjoissaarella tekemiemme retkien varrelta. Tämän postauksen kuvat ovat itärannikolta Aucklandin ja Cape Reingan, saaren pohjoiskärjen, väliseltä alueelta.

Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu jouluna Waiukussa, jossa hiekka on mustaa, laavaperäistä, ja auringossa niin kuumaa, että siinä ei kärsi avojaloin tepastella. Uimarantana Waiuku on varsin vaarallinen, sillä siellä on voimakkaita pinnanalaisia merivirtoja, jotka saattavat viedä uimarin mukanaan.

Pihan uimaranta on aucklandilaisten suosima vapaa-ajanviettopaikkapaikka. Taustalla näkyy Lion Rock 'leijonakallio'.

Muutaman kilometrin päässä Pihan rannalta sijaitsee Karekare-niminen jylhä ranta-alue.

Omapere on komeaa seutua Hokianga-sataman suulla, kauripuistaan kuuluisan Waipoua-metsän pohjoispuolella.

Cape Reingasta eteläänpäin voi ajaa autolla autiota, yli sadan kilometrin mittaista hiekkarantaa Ninety Mile Beachiä pitkin - kunhan ei erehdy pysähtymään liian pitkäksi aikaa paikalleen, sillä silloin auto uppoaa hiekkaan. Tältä rannalta käsin voi ihailla myös tällaista meren ympäröimää, luonnon muotoilemaa kalliota, jota kutsutaan Hole in the Rockiksi 'reikä kalliossa'.

Lentävä monarkkiperhonen

2010-03-07T04:23:00.000+02:00

Lentävän perhosen kuvaaminen on monin verroin haasteellisempaa kuin paikallaan olevan. Valtaosa kuvista epäonnistuu, mutta harjoituksen myötä onnistumisprosentti näyttää hiljalleen kohoavan. Asiaa auttaa, jos oppii hiukan ennakoimaan perhosen lentosuuntaa. Käden pitää tietysti olla vakaa. Valotusajaksi kannattaa aurinkoisella kelillä asettaa esimerkiksi 1/500 s.

Istuva monarkkiperhonen

2010-03-01T03:53:00.000+02:00

Koko täkäläisen kesän aikana takapihallemme on aina silloin tällöin leijaillut monarkkiperhonen. Sen pääasiallisia esiintymäalueita ovat Pohjois- ja Etelä-Amerikka, mutta sitä tavataan myös Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Euroopan, Afrikan ja Aasian mantereilta tämä perhoslaji puuttuu. Pohjoisamerikkalaiset monarkkiperhoset vaeltavat joka vuosi jopa 4 000 kilometrin matkan talvehtimisalueelleen Väli-Amerikkaan.

Tutkijat ovat selvittäneet, että monarkkiperhoset suunnistavat kaksinkertaisen ohjausjärjestelmän avulla. Niiden elimistöstä on proteiini, jossa yhdistyvät aurinkokompassi ja eräänlainen sisäinen kello. Tämän proteiinin avulla ja Maan magneettikenttää hyödyntämällä perhoset pystyvät säilyttämään viivasuoran kurssin, vaikka auringon asema muuttuu.

Monarkkiperhosen toukan ravintokasveja ovat monet asclepias-suvun lajit. Meidän takapihallamme kasvaa asclepias fruticosa (suomeksi silkkiyrtti), joka houkuttelee monarkkiperhosia luokseen ja johon perhoset munivat muniaan.

Panen näytille sarjan monarkista ottamiani kuvia, joissa perhonen on paikoillaan. Kahdessa viimeisessä kuvassa näet perhosen toukan. Seuraavassa jutussani julkaisen sitten kuvia lentävästä monarkkiperhosesta.

Wai-o-tapun kuumat lähteet

2010-02-07T08:34:00.000+02:00

Uuden Seelannin pohjoissaarella on laaja vulkaaninen alue, jonka sisälle jäävät mm. Taupo ja Rotorua. Rotoruasta noin 30 kilometriä kaakkoon sijaitsevat suurimmat kuumat, kiehuvat lähteet. Tämä terminen alue on nimeltää Wai-o-tapu, Thermal Wonderland. Kävimme siellä viime torstaina.

Lähteet ovat hyvin värikkäitä, sillä niissä on runsaasti erilaisia mineraaleja: rautapitoisia suoloja (vihreää), antimonihydridejä (oranssia), mangaanioksidia (purppuranpunaista), kvartsia (valkoista), rikkiä (haalenkeltaista), rautaoksidia (punaruskeaa) jne.

Ensimmäiset kuvat, joissa näkyy okran sävyjä, olen ottanut suurimmasta lähteestä, ns. sampanja-altaasta, joka on 65 m leveä ja 62 m syvä. Sen vesi on pinnalla 74 asteista ja syvällä 260 asteista.

Mount Cookilla

2010-01-29T04:19:00.000+02:00

Eteläsaaren reissulla kävimme yhtenä päivänä patikoimassa Mount Cookin rinteillä. Mt. Cook on Uuden Seelannin korkein vuori (3,75 km). Kovin korkealle ei tavallisella turistilla ollut kuitenkaan pääsyä. Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Vuoren yllä näkyi ihmeellisiä pilvimuodostelmia.

Milford Sound

2010-01-14T05:38:00.000+02:00

Kävimme äskettäin retkellä Uuden Seelannin eteläsaarella. Yksi ehdottomista huippukokemuksista oli risteily Milford Soundissa, eteläisten alppien sisään työntyvässä jylhässä vuonossa. Napsin parituntisen risteilyn aikana runsaasti kuvia, joista julkaisen tässä muutamia.

Lenkille Mount Edenille

2009-12-09T06:38:00.000+02:00

Päivittäiset lenkkini suuntautuvat Mount Edenin rinteille ja laelle. Mount Eden on parisataa metriä korkea sammunut tulivuori, jonka laella on viidenkymmenen metrin syvyinen kraateri. Se on korkein maamerkki Aucklandissa. Tulivuoren arvioidaan purkautuneen viimeksi 15 00 vuotta sitten.

Pyydän sinua mukaani lenkille kuvien muodossa. Lupaan olla hengästyttämättä sinua; itse olen aina lenkin jälkeen litimärkä hiestä.

Tältä kukkula näyttää Mount Eden Roadilta vajaan puolen kilometrin päästä katsottuna. (Klikkaa kuvia, jos haluat nähdä ne suurempina.)

Kukkulan laelle pääsee monenlaisia polkuja ja portaita pitkin.

Rinteet ovat olleet jo viikkojen ajan päivänkakkaroiden peitossa.

Kapea yksisuuntainen autotie kiertää vuorenrinteitä.

Polkua reunustavat paikka paikoin tuuheat, leveälle haarovat puut.

Vuoren laelta voi katsella joka suuntaan: yhtäältä loputtomilta näyttäviä, puistomaisia omakotialueita, toisaalta kaupungin keskustaa. Erityisen kauniilta näyttävät vehreät laakeat kukkulat, joita voi nähdä eri puolilla.

Vuoren laella näkee joka kerta turisteja, erityisesti kiinalaisia ja japanilaisia, lenkkeilijöitä - ja lemmenpareja.

Pihakukkia

2009-11-29T02:06:00.000+02:00

Otin eilen joitakin kuvia asuntomme takapihalla kukkivista kukista. Kevät on edennyt jo pitkälle: muutamina päivinä on ollut jo kesäisen lämmintä.

Pohutukawa

2009-10-24T13:04:00.000+03:00

Uuteen Seelantiin on tullut kevät. Luonto on vehmasta ja vihreää, täynnä tuoksuja. Auckland on keskustaa lukuun ottamatta yhtä laajalle levittäytynyttä puutarhakaupunkia.Tein illalla kävelylenkin ja kuvailin reitin varrelta kukkia. Ensimmäiset kuvat on otettu Pohutukawa-puusta, joka on ikivihreä marraskuusta tammikuuhun saakka kukkiva puu. Tämän takia sitä kutsutaan Uuden Seelannin joulupuuksi.

Bellevue

2009-10-19T06:35:00.000+03:00

Asuin Bellevuessa, joka sijaitsee lähellä Seattlea USA:n länsirannikolla, kuukauden verran. Bellevue on siisti, hyvinvoivan näköinen kaupunki, joka on täynnä pankkeja. Julkaisen tässä muutaman kaupunkinäkymän Bellevuesta ja yhden iltaruskokuvan Seattlesta. Tämän kuvan otin eräältä Bellevuen kukkulalta käsin.

Mt. Rainier -vuorella 2

2009-10-01T06:39:00.000+03:00

Julkaisen vielä toisen satsin kuvia, jotka on otettu Mount Rainierin kupeita kiipeillessä. Harvoinpa tällaisia maisemia pääsee näkemään.

Mt. Rainier -vuorella 1

2009-09-25T20:38:00.000+03:00

Kävimme kahtena päivänä patikoimassa Mount Rainierilla Pohjois-Amerikan länsirannikolla Washingtonin osavaltiossa. Vuori kohoaa 14 410 jalan eli 4392 metrin korkeuteen. Itse nousimme 8000 jalan eli 2438 metrin korkeudelle, mistä eteenpäin olisi vielä päässyt, jos meillä olisi ollut mukana vaelluskengät, sillä siellä oli lunta ja jäätä. Sää oli helteinen mutta ylhäällä kävi vilvoittava tuuli.

Maisemat olivat niin kuvauksellisia, että tuli otetuksi muutama kuva: kaikkiaan 720 räpsyä. Niinpä näistä olikin vaikea valita, mitä panee esille. Julkaisen tässä pienen otoksen ja seuraavassa jutussa toisen valikoiman.

Amerikan ankka

2009-09-09T02:16:00.000+03:00

Kun olimme patikkaretkellä Burnaby Lakella Vancouverissa, näimme paljon vesilintuja. Tällä pitkälti ruohottuneella ja sammaloituneella kosteikkojärvellä on tavattu kaikkiaan 70 eri lintulajia. Erään puron suulla parveili erityisen paljon sorsia.

Yksi näistä oli värikäs uros, punasilmäinen Wood duck. Otin siitä ja sen harmaapäisestä puolisosta runsaasti kuvia. Tätä lajia ei esiinny muualla kuin Pohjois-Amerikassa (ja sielläkin lähinnä Teksasissa ja Kaliforniassa) sekä Kanadan eteläosissa. (Napsauta kuvia, niin näet ne suurempina ja terävämpinä.)

Stanley Parkissa

2009-09-04T00:41:00.000+03:00

Teimme eilen kävelyretken Stanley Parkissa, joka sijaitsee aivan Vancouverin keskustan tuntumassa. Puiston pinta-ala on yli 400 hehtaaria, ja siellä kiemurtelee 200 kilomeriä vaellusreittejä ja teitä. Jos puiston kiertää meren rantoja seuraillen - kuten me pääsosin teimme - matkaa kertyy kymmenisen kilometriä.

Puistossa on noin puoli miljoonaa puuta, joista osa satoja vuosia vanhoja. Jotkut puut ovat todella jykeviä, kookkaimmat 76 metriä korkeita. Komea silta Lions Gate Bridge johtaa Stanley Parkista pohjoisen Vancouverin alueelle.

Kanjonien kautta Kanadassa

2009-09-02T01:11:00.000+03:00

Tein autolla reissun Vancouverista koilliseen monien mahtavien kanjonien kautta. Reitille osui sellaisia paikkoja kuin Hope, Cache Creek, Salmon Arm, Kelowna ja Merrit. Seuraavassa joitakin esimerkkejä yli neljästäsadasta otetusta kuvasta.

Sasamat Lake ja Bunzen Lake

2009-08-26T01:03:00.000+03:00

En malta olla julkaisematta lisää kuvia luonnonpuistoista, joissa olemme viime aikoina vierailleet. Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu Sasamat Laken ja kolme viimeistä Bunzen Laken rannoilta. Molemmissa vesissä olemme uineet ja Sasamatin ympäri kävimme patikoimassa. Vesi oli raikasta muttei kylmää. Säät ovat suosineet: lämpötila on vaihdellut 20 ja 30 asteen välillä. Mainitut järvet sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä Tyynestä valtamerestä ja sen lahdesta Indian Arm 'intiaanin käsivarsi'.

Luonnonpuistossa Vancouverissa

2009-08-21T21:25:00.000+03:00

Olen asunut Kanadassa Vancouverissa nyt reilun viikon verran. Täällä näkee paljon upeita, kuvauksellisia maisemia. Toissa päivänä kävimme luonnonpuistossa, jossa on kirkasvetinen järvi ja sen rantamilla melkoisia metsän peitossa olevia vuoria. Panenpa tänne näytteeksi muutaman kuvan noista maisemista.

Perhostelua, osa 2

2009-08-05T15:17:00.000+03:00

Melkein kaikki seuraavista perhoskuvista olen napsinut yhden mustikkareissun yhteydessä. Metsän keskellä oli pienehkö aukko, jossa perhosilla tuntui olevan oikein kivaa. Mustikkaa löytyy muuten tänä kesänä meidän tienoillamme todella runsaasti.

Useimmat kuvista on otettu Tamron 90/2.8 -objektiivilla, joka on makrokuvauksessa verraton linssi.

Kangassinisiipi

Herukkaperhonen

Sitruunaperhonen

Juolukkasinisiipi

Metsänokiperhosia

Tesmaperhosia

Ratamoverkkoperhonen

Mustikkalehtimittari

Perhostelua, osa 1

2009-08-03T17:58:00.000+03:00

Olen jonkin verran näppäillyt kuvia perhosista. Julkaisen tässä pelkästään hopeatäplistä ottamiani kuvia. Neljä ensimmäistä ovat niittyhopeatäpliä, viides on pursuhopeatäplä ja kaksi viimeistä kenties jotain muuta hopeatäplätyyppiä (arvaisin keto-, mutta jos joku tietää paremmin, niin hyvä).

Kangasvuokon metamorfoosi

2009-07-07T12:55:00.000+03:00

Olen kuvannut kangasvuokon kehitystä reilun kahden kuukauden ajan ja ottanut siitä kaiken kaikkiaan satoja kuvia. Tänä aikana se on ponnistanut maan tasalta puolen metrin korkeuteen. Nyt se vetelee jo viimeisiään ja luovuttaa perintönsä tulevalle sukupolvelle.

Seuraavassa julkaisen muutamia kuvia eri kasvuvaiheista käänteisessä järjestyksessä. Kesäkuusta kuvia on vähän, sillä silloin olin pari viikkoa poissa maisemista.

6.7.2009

6.7.2009

2.7.2009

9.6.2009

7.6.2009

1.6.2009

30.5.2009

25.5.2009

20.5.2009

16.5.2009

13.5.2009

10.5.2009

7.5.2009

7.5.2009

4.5.2009

4.5.2009

3.5.2009

3.5.2009

1.5.2009

1.5.2009

Isokoskelo opettaa poikastaan

2009-07-03T17:06:00.000+03:00

Uintireissulla tapasimme isokoskelon poikasineen. Pikku isokoskelo opetteli itsenäistä elämää. Välillä se uiskenteli tyyriisti itsekseen ja otti etäisyyttä emostaan. Sitten se uida lipitti takaisin emonsa luo ja kapsahti ketterästi sen selkään. Tämä harjoitus toistui ja toistui.

Minulla oli mukana kamera ja makro-objektiivi eikä muuta. Vähän harmitti, sillä teleobiskalla olisin saanut näyttävämmät kuvat.

Kuumailmapalloja yötaivaalla

2009-06-28T15:08:00.000+03:00

Viime keskiviikkona olimme kyläilemässä ystäviemme luona Jyväskylän Palokassa. Istuskelimme kaikessa rauhassa terassilla, kun huomasimme, että taivaalle alkoi nousta kuumailmapalloja. Niitä oli runsaasti, ehkä parikymmentä erilaista. Tempaisin tietysti kameran mukaani ja kiiruhdin järven rantaan napsimaan kuvia. Oli puoliyö...

Tikanpojan lounas

2009-06-17T14:14:00.000+03:00

Kävin eilen kuvaamassa käpytikan pesällä. Tihutteli vettä ja oli muutoinkin aika ankea keli. Niinpä kuvatkaan eivät onnistuneet parhaalla tavalla. Jännä reissu siitä silti tuli.

Hiippailin tiheähkössä metsässä vajaan kymmenen metrin päähän sen haavan luo, jonka kyljessä tikankolo oli. Verhouduin vihreään autopeitteeseen niin, että vain jalustalla oleva kamera pilkisti peitteen poimuista - ja jäin odottamaan.

Reilun tunnin värjöttelyn jälkeen alkoi tapahtua. Kuvaamisen lomassa olin kuulevinani seuraavanlaisen keskustelun (klikkaa kuvia, niin näet ne suurempina):

Non ni, pikkuinen, täällä olisi sinulle taas makupala. Tulehan luukulle!

Nokka evästä kohti!

Siinä heh, ota ota!

Mmm..

Aah! Herkullista!

Olikin jo niin nälkä, että näköä haittasi.

Hae lisää!

Äläkä viivy kauan! Ethän...

Kuin Kauniissa ja rohkeissa

2009-06-04T19:39:00.000+03:00

Tämä lintu se vasta veijari on! Olemme tavanneet sen kanssa vain yhtenä iltana tänä keväänä, kun se pyrähti pihapihlajaamme. Minä onneton en edes tunnistanut sitä; arvelin sitä jonkin sortin tiaiseksi. Tutkin sitten netistä tuntikaupalla kuvastoja löytääkseni vahvistuksen luuloilleni, mutta eihän sitä löytynyt, vaikka sillä on noin verrattomat tuntomerkit: täplät nokan juuressa.

Eipä sitten auttanut muu kuin nöyrtyä ja panna kuva tunnistettavaksi Luontotupa.net-sivustolle. Sieltä tulikin pikaisesti vastaus: kirjosieppokoirashan se siinä istuu. Vähän hävettää...

Mutta kirjasieppokoiras ei osaa hävetä: sillä on vahva taipumus vallata pesinnän aloittaneiden tiaisten pesiä. Näissä puuhissa se joutuu monesti tuimaan tappeluun. Kirjosieppokoiras tarvitsee useita pesiä mielitietyilleen; se on nääs moniavioinen ja saattaa hedelmöittää useita naaraita. Se osallistuu kuitenkin lähinnä vain ensimmäisen ihastuksensa jälkeläisten hoitoon.

Vähän niin kuin Kauniissa ja rohkeissa...

Makeasti oravainen...

2009-05-30T23:03:00.000+03:00

Lähimetsikössä asustelee ainakin pari oravaa, joista toinen silloin tällöin vierailee pihapuissa. Sillä on laikukas turkki.

Sinivuokot ja esteettisyys

2009-05-23T09:00:00.000+03:00

Sinivuokkokausi on jo ohi, mutta julkaisen niistä vielä muutaman kuvan. Toinen ja kolmas kuva on otettu illalla; niissä sinivuokot ovat jo käyneet levolle ja vetäytyneet suppuun.

Netistä löytyy ohjelma, jolla voi arvioida kuvien esteettisyyden tasoa prosentteina. Ohjelman nimi on Acquine. Kokeilin huvikseni, millaisia lukuja ohjelma antaa sinivuokkokuville. Tulos oli kuvajärjestyksessä 81,2 %, 55,1 % ja 44,4 %.

Itseäni miellyttää enemmän nuokkuvien sinivuokkojen kauneus ja taiteellisuus. En ole kovin vakuuttunut tuon ohjelman kyvystä mitata asioita, jotka nojaavat paljolti subjektiiviseen kokemukseen.

Punatulkku

2009-05-19T14:24:00.000+03:00

Minulle sattui eilenillalla lintubongaajan unelmahetki. Istuskelin terassilla kamera kädessäni, kun leppeässä auringonpaisteessa linnut innostuivat kirmailemaan pihapuusta toiseen. Tähtäilin peilitelelläni 5-10 metrin päässä oleviin pihlajaan ja koivuun ja odotin sopivaa hetkeä laukaista.

Sain sarjan kuvia muun muassa punatulkuista, mikä sinänsä on pienoinen yllätys. Punatulkuthan viihtyvät kesäisin kuusimetsissä, eikä niitä juuri näe. Seuraavassa muutama kuva uros- ja naarastulkusta, ilmeisesti pariskunnasta. Värikkäämpi yksilö on uros, niin kuin se luonnossa tuppaa yleensäkin olemaan.

Tuonelan joutsenet

2009-05-11T15:46:00.000+03:00

Reilu viikko sitten pyöräilin parin kilometrin päässä sijaitsevalle metsälammelle reppu täynnä kamerakalustoa. Iloinen yllätys oli, että lampea lähestyessäni aloin kuulla joutsenten ääntelyä. Lammella tosiaan uiskenteli parinsadan metrin päässä rannasta kaksi joutsenta.

Matkaa oli sen verran, että kannatti kaivaa esiin 500 mm:n peilitele. Aurinko oli jo laskemassa, joten oli toimittava ripeästi: hämärässä peilitelellä on turha kuvata. Valo osui vielä jonkin aikaa joutseniin, vaikka puut jo varjostivat lammen rantamia etualalla. Osaan kuvista tuli näin ollen jännä, kohtalonomainen tunnelma:

Niissä kuvissa, joita otettaessa valoa vielä riitti tasaisemmin, tunnelma on hyvin erilainen:

Kun olin lakannut kuvaamasta, joutsenet poistuivat näkyvistä vastarannan ruoikon sekaan, missä niillä lienee pesä. Joutsenten kuvausreissusta tuli lopulta sikälikin unohtumaton, että paluumatkalla kaaduin pyörällä aika pahasti: lensin kaaressa ohjaustangon yli asvalttiin - onneksi kädet edellä eikä pää. Mikä parasta, kameralle ja objektiiveille ei käynyt kuinkaan...

Kangasvuokko

2009-05-04T18:07:00.000+03:00

Löysin yksinäisen kangasvuokon jyrkältä rinteeltä Saimaan rannalta. Olen sitä nyt kuvaillut usean päivän ajan eri kasvuvaiheissa. Kangasvuokkohan on Suomessa harvinainen ja uhanalainen kasvi, joka on rauhoitettu jo vuonna 1952.

Tarina jatkuu...

Ja jatkuu...

Kuvan sanoma

2009-04-19T11:52:00.000+03:00

Tuttu sanonta väittää, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Onko väite tosi, ja jos on, niin millä edellytyksillä?

Kertooko vain taitavan kuvaajan ottama kuva rikkaan tarinan? Ja minkä tarinan se kertoo; senkö mitä kuvaaja halusi kuvallaan ilmaista? Vai avautuuko tarina kullekin kuvan katsojalle omalla tavallaan, ainutkertaisena tarinana - niin kuin mikä tahansa taideteos?

Entä aloittelevan kuvaajan ottamat kuvat? Onko niillä mitään tarinaa kerrottavanaan. Häiritseekö taitamaton kuvallinen ilmaisu katsojaa siinä määrin, että mitään tarinaa ei synny? Vai voisiko kuvilla sittenkin olla jokin sanoma?

Onko sattumalla itse asiassa melkoinen osuus siinä mielessä, tallentuuko kuvaan jokin tarina? Siis sellainen tarina, joka puhuttelee ja houkuttelee syventymään itseensä. Tällöin taitamatonkin kuvaaja voisi satunnaisesti onnistua.

Silti on varmasti paljon todennäköisempää, että kokenut kuvaaja näppäilee ilmaisevia otoksia kuin kokematon. Onhan hänellä harjaantunutta visuaalista ajattelua ja hahmotuskykyä. Mutta missä määrin tuo kyky on synnynnäistä ja missä määrin opittua? Voivatko kaikki edes sinnikkäällä harjoittelulla tulla hyviksi kuvaajiksi? Luulisi että visuaalisille oppijatyypeille kuvaaminen ja siinä kehittyminen on luonnostaan helpompaa kuin auditiivisille ja kinesteettisille.

Joskus voi käydä niinkin, että yksi sana kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa. Saamme nykyään joka päivä valtavan määrän kuvallisia virikkeitä, joista harvoin jää mitään muistijälkiä. Sitä vastoin jokin osuva sana saattaa hetkessä avata uuden maailman. Minulle käy silloin tällöin näin. Kirjallisuus, sanataide ja kirjoittaminen ovat aina kiehtoneet minua. Olen vakuuttunut sanan voimasta.

Etäkuvausta

2009-04-09T18:30:00.000+03:00

Olen valokuvauksessa viehtynyt erityisesti ääripäihin: makro- ja telekuvaukseen. Viimeisin hankintani on peilitele, Tamron 500/8, josta löytyy arvostelu esimerkiksi täältä ja täältä. Yllä oleva kuukuva on otettu eilenillalla.

Objektiivin hankintaan liittyy tarina.

Pari kuukautta sitten en vielä tiennyt, että peilitelejä on olemassakaan. Etsin hyvää teleobjektiivia, luin artikkeleita ja keskustelupalstojen juttuja netistä - ja törmäsin erikoislaatuiseen objektiiviin. Se näyttää aika tavalla tavalliselta mutta sillä voi ottaa kuvia todella kaukaa.

Peilitele on jämäkkä ja metallirakenteinen mutta painaa vain n. 600 grammaa. Huomasin, että uusia peilitelejä valmistaa vain Sony ja että ne on maksavat miltei tonnin. Sonyn hintaa nostaa automaattitarkenteisuus. Markkinoilla on kuitenkin myös halvempia manuaalitarkenteisia malleja; yksi niistä Tamron 500/8. Sillä on ikää reippaat 20 vuotta.

Olin myyty mies. Käynnistin etsinnän ebaysta ja löysinkin yhden kiinnostavan huutokaupattavan kohteen. Otin yhteyttä myyjään. Hän osoittautui leskeksi, jonka mies oli ollut intohimoinen valokuvaaja. Miehen jäämistössä oli lukuisia objektiiveja, kaikki erinomaisessa kunnossa.

Lesken nimi on Diane ja hän asuu Pennsylvaniassa. Meillä sukeutui Dianen kanssa vilkas viestienvaihto. Sain tietää yhtä ja toista hänen elämästään; lopulta hän lähetti minulle kuvansakin. Ilmeni, että hän oli vieraillut edesmenneen miehensä kanssa Helsingissä pari vuotta sitten.

Voitin Tamronin huutokaupassa, ja reilun viikon kuluttua tullista tuli ilmoitus, että lähetys oli saapunut. Tulli vaati selvityksiä siitä, mitä paketti sisälsi ja kopion PayPalin maksukuitista. Sitten paketti olikin noudettavissa lähi-Siwasta. Huomasin, että Diane oli unohtanut postittaa vastavalosuojan. Muistutettuani asiasta Diane lähetti sen erikseen.

Innostuin tilaamaan vielä peiliteleä varten Englannista kaksikertoimisen telejatkeen. Se siis muuttaa objektiivin polttovälin 1000 milliin. Melkoinen tykki, vaikka ei olekaan massiivisen näköinen!

Olen jo päässyt peiliteleni kanssa aika lailla sinuiksi. Sillä saa ällistyttävän tarkkoja kuvia etäisistäkin kohteista valoisissa oloissa. Tarkennuksen pitää olla kohdallaan, ja kuvattaessa on hyvä käyttää jalustaa.

Seuraavan kuvan otin järven lahden toiselta puolen; matkaa ehkä noin 400 metriä:

Ja tässä vielä kuva peilitelestä edestäpäin, jotta voit kurkistaa peileihin. (Peilitelen kaverina kuvissa on Minolta af 75-300 f4,5-5,6, josta on syytä kirjoittaa oma tarinansa.)

Pajunkissoja

2009-04-05T13:52:00.000+03:00

Toissa yönä oli sen verran pakkasta, että suojakelin pehmittämät hanget olivat kovettuneet miehen kestäviksi. Niinpä teimmekin kävelyretken järven jäälle sen rantoja seuraillen ja ensimmäisiä kevään merkkejä tarkkaillen.

Kamera oli tietysti repussa mukana ja siihen kiinnitettynä ainoastaan yksi putki: Tamron 17-50 f2,8. Tämä objektiivi on erittäin hyvä yleiskuvaukseen. Sillä saa mainioita maisemakuvia, ja se käy hyvin myös henkilökuvaukseen. Tarkka linssi ja tuottaa miellyttävän värimaailman. Rakenteeltaan Tamron on jämäkän tuntuinen. Arvosteluja voi lukea esimerkiksi tältä sivulta.

Nyt kuitenkin hieman kadutti, etten ottanut mukaan makro-objektiivia, koska sillä olisi saanut vielä parempia otoksia pajunkissoista. Tarkkoja kuvia kuitenkin sain, mutta bokeh jättää tietysti vähän toivomisen varaa.

Kamerolistiaa - sitä on liikkeellä!

2009-04-01T19:09:00.000+03:00

Viime joulun alla päädyin pitkällisen harkinnan jälkeen ostamaan ensimmäisen digijärjestelmäkamerani, Sony Alpha 300:n. Nyt kun olen ottanut toista tuhatta kuvaa, olen ollut päivä päivältä tyytyväisempi valintaani.

Pidän kamerani muotoilusta. Se on sulavalinjainen ja istuu minun käteeni kuin valettu. Kameran käyttöjärjestelmä on yksinkertainen ja havainnollinen. Sen käyttöönotossa ei ollut kynnystä.

Kun olin hankkimassa kameraa, ajattelin, että ostan rungon lisäksi kittilinssin ja ehkä myös teleobjektiivin. Niillä pärjäisin pitkään. Mutta kuinkas kävikään...

Olen parissa kuukaudessa ostanut kameran, kuusi objektiivia, jalustan, laukun, repun, langattoman kaukolaukaisimen ja erinäisen määrän suotimia ynnä muuta sälää melkoisesti. Vielä tekisi mieli ulkoista salamaa. Sitten alkaa helpottaa – ehkä.

Onko minulle kenties kehittymässä kamerariippuvuus, ”kamerolistia”? Kamerolistiksi kutsuisin henkilöä, joka on hyvin vaatimaton kaveri: hän tarvitsee enää vain yhden objektiivin, jotta voisi olla täysin tyytyväinen kalustoonsa - ja sitten vain yhden...

Minulla on näitä oireita.